keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Työtehtävät

Nyt on mennyt jo yli puolet harjoittelusta. Viihdyn edelleenkin harjoittelupaikassani hyvin. Työtehtävät eivät ole tosin kovinkaan paljon alkuajoista muuttuneet, mutta nyt tässä vaiheessa hahmottaa ja tajuaa kokonaisuuden paremmin. Nyt on myös helpompi tehdä hommia. 

Työtehtäviini kuuluu pääosin erilaiset ryhmävarausta koskevat valmistelutehtävät. Niitä ovat esimerkiksi ravintoloiden, hotelleiden sekä museoiden kuvausten tekeminen suomeksi (tai englanniksi). Lisäksi käännän menuja sekä kirjoittelen vouchereita ja checkejä. Ja kyllä, täällä Ranskassa käytetään edelleen checkejä! Tilisiirto olisi kyllä kätevämpi vaihtoehto, mutten tiedä miksei sitä täällä käytetä. Pitäisikin muuten kysäistä joltakin.. Lisäksi varailen ja peruutan aika paljon hotelleja, ja teen tarjouksia. Sitten ovat  nämä yleiset toimistotyöt, kuten sähköpostiin vastaaminen, ja tietenkin imurointi ja tiskaaminen mukaan lukien.

Työ on pääosin toimistotyötä, mutta olen saanut hommia myös toimiston ulkopuolelle. Olen tehnyt pikkukeikkoja kaupungilla, kuten esimerkiksi vienyt shampanjaa asiakkaille hotelliin, tai checkejä suoraan johonkin ravintolaan. Olen ollut myös oppaan kanssa ryhmää vastassa CDG kentällä, sekä saattanut ryhmäläisiä bussiin tai toiselle puolelle kaupunkia. Ne on kivoja keikkoja, sillä niissä pääsee kasvotusten ihmisten kanssa. Se on kiva, sillä toimisto ei ole avoin asiakkaille, siellä ollaan vaan me neljä.

Ja niistä lakoista vielä sen verran, että se lakko josta luvattiin kaikkein isointa, ei vaikuttanut tekemisiini tälläkään kertaa millään tavalla. Eikä junatkaan lakkoilleet kuukautta niin kuin etukäteen varoteltiin. Nyt viikonloppuna täällä kävi ystäväni, ja yllätys yllätys, sille ajalle luvattiin lakko. Oli Air France:en lakko, ja joku muukin oli taas tyytymätön johonkin. Mutta sekään ei vaikuttanut meihin mitenkään; metrot ja bussit kulki ja palvelut pelas. Mitään ei näkynyt katukuvassa, josta  ystäväni ole ehkä vähän "yllättynytkin". Uutiset antaa ymmärtää vähän eri juttuja. Mutta parempi näin päin!